Avioehtosopimus
Avioehtosopimuksessa puolisot voivat sopia, että avioliiton päättyessä heidän omaisuuttaan ei jaeta avioliittolain pääsäännön mukaisesti tasan heidän keskenään.
Avioehdolla voidaan sulkea omaisuutta avio-oikeuden alaisen omaisuuden ulkopuolelle. Rajattaessa vain osa omaisuudesta, on vaihtoehtoja monta.
Avioehtosopimuksen tekemistä kannattaa harkita, kun haluaa turvata ennen avioliiton solmimista saadun omaisuuden, perintönä, lahjana tai testamentilla saadun omaisuuden. Erityisesti toisen osapuolen yritystoimintaan liittyvä omaisuus halutaan usein pitää avio-oikeuden ulkopuolella.
Perunkirjoitus
Perunkirjoitus on pidettävä kolmen kuukauden kuluessa kuolemantapauksesta. Perunkirjoituksen on velvollinen toimittamaan se pesän osakas, jonka hoidossa pesän omaisuus on. Viime kädessä perunkirjoituksen on velvollinen toimittamaan henkilö, jolle vainajan omaisuuden hoito lähinnä kuuluu.
Perunkirjoituksen toimittavat toimitusvelvollisen valitsemat kaksi uskottua miestä. Perunkirjoitukseen kutsutaan osakkaat, eloonjäänyt puoliso ja testamentinsaajat.
Perunkirjoituksessa luetteloidaan vainajan oikeudenomistajat, vainajan ja eloonjääneen puolison varat ja velat, pesän velat sekä muut erityisesti perintöveroon määräytymiseen vaikuttavat seikat.
Perunkirjoitus on välttämätön toimenpide perinnönjaon ja perintöverotuksen toimittamiseksi. Perukirja on pesän omaisuusluettelo ja osakasluettelo. Mikäli perunkirjoituksen toimittaminen laiminlyödään säädetyssä ajassa, tämän laiminlyönnin seurauksena toimitusvelvollinen osakas joutuu lähtökohtaisesti vastuuseen kaikista vainajan veloista.
Testamentti
Testamentin voi periaatteessa laatia kuka tahansa, mutta laadinnassa on erittäin suositeltavaa käyttää apuna asiantuntijaa. Testamentti on hyvin määrämuotoinen asiakirja. Tiettyjä lain muotoja on noudatettava, jotta testamentista tulisi pätevä. Lisäksi järkevällä testamentilla pystyy säästämään huomattavia summia perintöverotuksessa.
Ennen testamentin laatimista on syytä tarkkaan miettiä, mitä omaisuudellaan haluaa tapahtuvan kuolemansa jälkeen. Testamentissa voi määrätä esimerkiksi haudan hoidosta ja monista muistakin asioista harkintansa mukaan.
Henkilön kuoltua hänen omaisuutensa jaetaan lakimääräisen perimysjärjestyksen mukaan. Tätä voi muuttaa tekemällä elinaikanaan testamentin, joka on ainut keino vaikuttaa omaisuutensa jakautumiseen kuoleman jälkeen. Perintökaari asettaa kuitenkin testamentin tekijälle rajoituksia, jotka pitää huomioida testamenttia tehdessä.
Lakiasiaintoimisto Saarela Oy
8-tien Yrityskeskus
Turuntie 11
23800 Laitila
Postiosoite:
PL 41
23801 LAITILA
puh. 040 5812281
lauri@lakisaarela.com